Palautekysely

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Nordik 2009

17.-19.9. Kuvatuksen askeleet veivät uudelle maaperälle, nimittäin mukavaan opiskelijakaupunkiin nimeltä Jyväskylä. Edessä oli Nordik 2009 -taidehistorian konferenssi Jyväskylän yliopistossa. Näinä kolmena päivänä saimme kuunnella sekä yltiöpäisen mielenkiintoisia että totaaliseen apatiatilaan vieviä tutkielmia englanniksi. Allekirjoittaneen mielestä konferenssi olikin suunnattu enemmän alan tutkijoille ja opettajille, ei niinkään toista vuotta hiljalleen aloittelevalle opiskelijalle. Kaikesta huolimatta tulevaisuutta ajatellen tapahtuma oli varsin hyödyllinen ja opettavainen kokemus.

Mutta niin, emme me ainoastaan istuneet oudosti suunnitelluissa luentosaleissa, vaan myös kiertelimme ympäri kaupunkia ja ennen kaikkea tutustuimme Jyväskylän taidehistorian ja taidekasvatuksen ainejärjestöön Ranaan. Heti ensimmäiselle illalle Rana oli järjestänyt illanvieton Juomatehtaalle rennoissa tunnelmissa. Todellakin, odotamme jo seuraavaa yhteistä tapaamista!

Ihan näin viimeiseksi ilmoitan kaikille, että Jyväskylän yliopiston ruokaloissa saa aivan mahdottoman herkullista leipää. Suosittelen.

Reetta.

torstai 1. lokakuuta 2009

Syksyn Humanistitapahtumia!

Humanitas ry järjestää syksyn aikana monia kaikille humanisteille avoimia tapahtumia:
7.10. Uusien ilta S-Osiksella klo 19 alkaen. Tarjolla asiapitoista ohjelmaa, tutustumista sekä ruokaa ja juomaa. Kaikille avoimet humanistijatkot Dynamossa klo 21 ->
14.10 Humanistien ja lääkisläisten yhteiset bileet the Monkey -yökerhossa
28.10 Akavan Erityisalojen työelämätapahtuma klo 16-18
12.11 Humanistisitsit! Ainutlaatuinen tilaisuus päästä sitsaamaan yli sadan humanistin kanssa! 

Kaikista tapahtumista seuraa lisätietoa Kuvatuksen sähköpostilistalla sekä Humanitaksen nettisivuilla.

Terveisin,
PJ-Inari