Palautekysely

maanantai 10. joulukuuta 2012

Sitsaamista pikkujouluhengessä

Marraskuun lopussa kuvatuslaiset aloittivat kauan odotetun joulun tunnelmoimisen pikkujoulusitsien merkeissä. Kyseiset sitsit olivat ensimmäiset laatuaan, ja joulukauden avaamisen lisäksi tuli samana iltana myös aloitettua ainejärjestömme ikioma sitsiperinne!


Sitsejä varten joulua rakastavat kuvatuslaiset muuttivat ainejärjestötalomme Mimesiksen kalsean kokoushuoneen tunnelmalliseksi juhlapaikaksi, jonka pöydät notkuivat joulutortuista, pipareista sekä herkullisesta riisipuurosta. Lauluäänien lämmittäminen taas kävi mukavasti tujusti terästetyn glögin avulla, ja loppuillasta talossa raikasivatkin niin joulun kauneimmat kappaleet kuin perinteisimmät sitsilaulutkin.

 

Sitsi-ilta jäi mieleen yhtenä syksyn hauskimmista sekä tunnelmallisimmista illanvietoista. Nyt vaan toivomaan, että pian aloittavalla uudella hallituksella riittää intoa ja energiaa uuden perinteemme ylläpitämiseen, ja että kuvatuslaiset pääsevät nauttimaan riehakkaasta sitsitunnelmasta myös vuonna 2013!

R.R.