TIEDOTE: Blogin uusi linja

Hei lukija!

Tervetuloa Turun yliopiston taidehistorian oppiaineen ainejärjestön Kuvatuksen blogiin.
 
Tänä keväänä hallitus on päättänyt aktivoida ainejärjestömme virtuaalielämää uudistamalla blogin yleistä linjaa. Vanhojen tapahtumien muistelu ja blogin kautta tiedottaminen siirretään nyt taka-alalle, ja tilalle tulee uuden luominen ja julkaiseminen. Pyrkimyksenä on tehdä tästä matalakynnyksinen alusta kaikille kuvatuslaisille sanoin ja kuvin ilmaista intohimoaan sekä kiinnostustaan taiteeseen ja visuaalisen kulttuurin ilmiöihin.

Kuvatuslainen: Haaveiletko ehkä kriitikon urasta, mutta et tiedä, mitä kautta julkaisisit tekstejäsi? Entä koetko suunnatonta tarvetta kertoa tutkimustyöstäsi tai juuri siitä oppiaineeseemme liittyvästä asiasta, joka herätti ajatuksia ja tunteita viime viikolla? Anna mennä ja kirjoita. Tässä on tarjolla kanava, jota kautta voit tuoda esiin ammattitaitoasi myös niiden akateemisten muodollisuuksien ulkopuolella. Tätä kautta tekstisi pääsee luettavaksi muille ja parhaassa tapauksessa myös niille, jotka tulevaisuudessa edistävät työllistymistäsi.

Jotta blogitekstit saavuttaisivat yleisöä niin Kuvatuksen sisältä kuin ulkopuoleltakin, luotiin Facebookiin erillinen tykkäyssivu. Sen pääasiallisena tarkoituksena on uusien blogikirjoitusten jakaminen, mutta myös ainejärjestön tapahtumista ja muista ajankohtaisuuksista tiedottaminen. Klikkaa itsesi siis tykkäämään sivusta ja mikä tärkeintä, jaa se myös ystävillesi.

Blogitekstien kirjoittamisen aloittivat muutamia viikkoja sitten Anni Pitkänen ja Iida Kilpeläinen, joiden tekstit TEHDAS-teatterin performanssitaideillasta sekä Turun AMK:n muotoiluopiskelijoiden Left Overs –näyttelystä pääset lukemaan tästä ja tästä.

Uuden linjauksen lisäksi blogista löytyvät tuttuun tapaan hallituksen jäsenten esittelyt, tenttikansio, tapahtumakalenteri, listaus Kuvatuksen käsikirjaston kirjoista sekä ohjeita koskien Kuvatuksen jäsenyyttä ja sähköpostilistalle liittymistä.

Kuvatuksen hallitus vastaa niin blogin kuin Facebookin tykkäyssivunkin ylläpidosta. Jos sinulla on kirjoitus, jonka haluaisit julkaista, lähetä se, ja mahdolliset tekstiäsi tukevat kuvat blogivastaavalle osoitteeseen otsale[at]utu.fi. Ota yhteyttä hallituksen jäseniin myös siinä tapauksessa, jos haluat tiedottaa Kuvatuksen tykkäyssivulla Facebookissa. Yhteystiedot löydät täältä.

Kevätterveisin,
Kuvatuksen hallitus

Leikkisää roskamuotoilua

Left Overs – roskamuotoilunäyttely

Kivikukkaron katutaso (Yliopistonkatu 29)

13. – 29.3.2015, ma–pe 10–19, la-su 12–16.

Left Overs on kymmenen Turun AMK:n muotoiluopiskelijan järjestämä näyttely, jossa on esillä kierrätysmateriaaleista muotoiltuja vaatteita, koruja ja huonekaluja, sekä veistoksia ja installaatioita. Näyttelyssä järjestetään myös erilaisia työpajoja. 

Törmäsin Left Overs -näyttelyyn sattumalta matkalla ruokakauppaan. Yleensä niin hiljainen entisen Anttilan aula oli saanut uutta käyttöä näyttelytilana. Sijainti on loistava, sillä sinne yleensä näyttelyissä käymättömälläkin yleisöllä on matala kynnys poiketa. Paikalla olikin kiitettävästi kiinnostuneita, jotka katselivat teoksia ja kyselivät niistä järjestäjiltä. Olisi hienoa, jos tämä näyttely ei jäisi ainoaksi tilassa järjestetyksi.

Tytti Nieminen - Karkki

Tytti Nieminen - Kepponen

Näyttelyssä on esillä monenlaisia muotoiluteoksia hyvin käytännöllisen oloisista trashion-vaatteista pienimuotoisiin installaatioihin. Tytti Niemisen Karkki- ja Kepponen-teokset muodostavat mielenkiintoisen parin. Näistä kahdesta puvusta Karkki pursuaa kitsch-estetiikkaa vaaleanpunaisine hörhelöineen ja muovisine pikkuleluineen ja tuo vahvasti mieleen ylitsevuotavuudessaan keveän rokokoon. Kepponen on lähes yhtä runsas, mutta paljon raskaampi ja synkempi vastapari Karkille. Kepposen tummaan ulkomuotoon kuuluvaa leikittelevyyttä tuovat pääasiallisena materiaalina käytetyt kirpputoreilta löydetyt vanhat farkut. Farkkumallit kun tunnetusti muuttuvat nopeasti tyylikkäistä humoristisen tyylittömiksi muodin muuttuessa.

Melina Luukkanen - Happy Place

Petra Yrjölä - Lilium

Melina Luukan Happy Place-teos koostuu tuolista ja kahdesta taulusta. En ensin tajunnut katsoa näitä kokonaisuutena, sillä tuolin istuinosan cd-levyn kappaleista tehty kaunis mosaiikkikuvio lumosi minut hetkeksi. Teos siis todella lunasti nimensä antaman lupauksen allekirjoittaneen kohdalla. Happy Placen vieressä esillä on Petra Yrjölän puurimoista ja pahvirullista tehty Lilium-tuoli, jonka lehtimäinen muoto ja erisävyisten puurimojen luoma raidallisuus muodostavat leikkisän tyylikkään kokonaisuuden. Tuoli muotoilutuotteena lunastaa siis tässäkin näyttelyssä paikkansa. 

Lisätietoja näyttelystä löydät tapahtuman blogista, Facebookista omalta sivulta ja tapahtumasivulta sekä Instagramista nimellä LeftOvers2015.

Teksti ja kuvat Iida Kilpeläinen

Pidätä hengitystä, olemme vaaravyöhykkeellä

Breathing esittää: Enemmän on enemmän -festivaali, TEHDAS Teatteri, perjantai 27.2.

Antti-Juhani Mannisen kehittämä taidetapahtuma ja -työskentelytila Breathing teki Turun TEHDAS Teatterista performanssitaiteen näyttämön. Perjantaina 27.2. Enemmän on enemmän -festivaali tarjosi yleisölle sekä uskaliaita esityksiä että mahdollisuuden keskustella kaikesta illan aikana nähdystä ja koetusta. Inspiroivaa keskustelua johtivat Turun yliopiston taidehistorian jatko-opiskelijat Riikka Niemelä ja Essi Syrén, jotka nostivat esiin mielenkiintoisia ajatuksia performanssitaiteen sijoittumisesta visuaalisen kulttuurin tutkimuksen kentälle. Illan aikana esiintyneet taiteilijat toivat keskusteluun henkilökohtaisen näkökulmansa omista performansseistaan, taustoittamatta niitä kuitenkaan liikaa.

Teot muuttuivat ääniksi performanssi- ja kuvataiteilija Anaïs Héraudin sekä Till Baumannin yhteistyöesityksessä. Yksittäisistä, tuskin kuiskausta kuuluvimmista äänistä kasvoi loputtoman toiston ja kerrostamisen ansiosta hysteerinen äänikuva. Kokeilut eri materiaalien, kuten puukiekkojen ja kattiloiden, kanssa synnyttivät ääntä, joka samanaikaisesti sekä luo että tuhoaa kerrontaa. Héraud ja Baumann leikittelivät visuaalisuuden ja äänen suhteella. Taiteilijaparin rauhallinen ja täydellisen synkronoitu kehonkieli loi kiehtovan kontrastin kaoottiselle äänimaailmalle. 
 

Héraudin ja Baumannin performanssi rakentui kuin itsestään. Lähtökohtana oli yksi sana, ”panic”, jota taiteilijapari toisti sekä kirjoittaen että puhuen. Sanalla on Héraudin mukaan rytmi, joka tekee sen toistamisesta visuaalisesti kiinnostavan. Toisto oli kantavana elementtinä läsnä kaikissa performanssin osatekijöissä, tekstissä, äänessä ja liikkeessä. ”Panic” edustaa Héraudille paitsi uutisointia hallitsevaa paniikinlietsontaa, myös esimerkiksi kehon mukautumista nopean musiikin tempoon. Paniikilla on kaksi puolta, pelko ja ilo.

Performanssi- ja äänitaiteilija Timo Viialaisen esityksen myötä TEHDAS Teatterin tunnelma muuttui mystiseksi hämärän valaistuksen, hypnoottisesti heiluvan peilin, tulen ja oudon äänimaiseman myötä. Viialainen käytti tietoisesti hyväkseen äänen kiertämistä mikrofonin ja kaiuttimen kautta. Äänen vahvistuessa hallitsemattomaksi meluksi kehittyi hämmentävä äänimaailma. Performanssin elementit herättivät paljon mielleyhtymiä. Peileihin liittyy paljon taikauskoa, jonka Viialainen vahvistikin yhdeksi performanssinsa teemoista. Ritualistinen sävy korostui, kun Viialainen kertoi viime kevään performanssissaan rikkoneensa kolme peiliä, mille perjantain performanssi oli hänen mukaansa eräänlainen vastatoimi. Kiinnostavana yksityiskohtana mainittakoon, että Viialainen poltti pihkaa, jota käytetään ortodoksisten messujen suitsukkeissa.

Vaikka Viialainen työskentelikin jo hänen aiemmista performansseistaan tuttujen elementtien kanssa, hänen mukaansa performanssi on ennen kaikkea hetkessä elämistä. Kaikkea ei voi ennalta aavistaa, mutta performanssin aikana tapahtuvista yllättävistä tilanteista voi tehdä osan performanssia reagoimalla niihin. Viialainen huomautti, että äänen kiertämisen kanssa työskenneltäessä pienikin muutos tilan äänimaisemassa voi johtaa arvaamattomiin lopputuloksiin. 
 

Ääni oli läsnä myös seuraavassa, Liina Kuittisen esityksessä. Tällä kertaa äänen lähteenä oli imuri, joka muodosti surrealistisen kokonaisuuden yhdessä muiden arkisten esineiden ja eleiden kanssa. Näiden esineiden ja eleiden yhdisteleminen poikkeavalla tavalla teki niistä outoja, absurdeja ja jopa pelottavia. Juomalasit, jotka Kuittinen pudotti katonrajasta lattialle teräviksi sirpaleiksi, sekä vaarallisesti yleisön yllä roikkuva imuri herättivät pelkoa. Kuittinen kertoi, ettei koskaan tee samaa esitystä kahdesti. Hänelle performanssi on ainutlaatuinen prosessi, jota ei voi toistaa. Niin ikään yleisön reaktiot ovat ainutlaatuisia.

Seuraavan esityksen ajaksi siirryimme ulos helmikuiseen kylmyyteen. Jouni Järvenpään huimapäinen tanssiesitys Sula, joka on osa 9/53 tanssia -esityskokonaisuutta, sai yleisön haukkomaan henkeään. Järvenpää liikkui ensin eläimen lailla ryömien ja lopuksi akrobaattisesti tanssien pitkin Manillan kattoa jännitystä korostavan musiikin säestämänä. Hän piirtyi valkoisiin pukeutuneena hahmona esiin mustasta yötaivaasta kuin anti-ninja, joka piiloutumisen sijaan tuntui huutavan ”Katsokaa minua!”

Arkkitehtuurista tuli saumaton osa Järvenpään performanssia, vaikka katolla esiintyminen oli viime hetken päätös. Se kuitenkin sopii hänen tavoitteisiinsa esiintyjänä, sillä Järvenpää kertoi haluavansa yleisön pelkäävän. Pelko saa yleisön elämään mukana performanssissa ja toivomaan esiintyjän onnistumista. Tilanteessa, jossa kaikki ei välttämättä ole esiintyjän hallinnassa, pelosta tulee esiintyjän ja yleisön yhteinen tunne.

Illan viimeinen performanssi oli kahden performanssiduon yhteistyön tulos. Suomalais-hollantilainen echo+seashell (Henna Hyvärinen ja Susan Kooi) ja turkulainen Maanalainen seurakunta (Antti Jussila ja Jari Kallio) rakensivat teatraalisen esityksensä visuaalisen ilmeen savukoneen ja strobovalojen varaan. Lisäksi äänimaisemalla oli heidänkin performanssissaan ratkaiseva rooli. Bassorummun kumahdukset vaihtuivat pian pop-musiikiksi, joka tuntui alleviivaavan ryhmän asennetta: ”Me olemme hulluja, mutta mitä sitten?” Itsetarkoituksellisen provosoinnin ja hämmennyksen aiheuttamisen pahimmilta sudenkuopilta kuitenkin vältyttiin.

Kaikkiaan Breathing tarjosi perjantai-iltaan kiehtovan kattauksen esiintyjiä ja esityksiä, joista luonnollisesti oli löydettävissä eroja, mutta myös yllättävän paljon yhtäläisyyksiä. Vaaran tunne vaikutti olevan kaikkia illan performansseja yhdistävä tekijä. Teemat kietoutuivat vaaran ja pelon tuntemuksiin, alleviivaamatta niitä liikaa. Ne tuntuivat pikemmin fyysisenä jännityksenä. Taiteilija ehdottaa, muttei sanele, mitä ajatuksia hänen performanssinsa herättää. Performanssi syntyy taiteilijan ja yleisön kohtaamisesta.

Jos missasit Enemmän on enemmän -festivaalin, ei hätää, sillä Breathing pop-up -taidetila palaa jälleen lauantaina 14.3. Arty Partyn myötä. Myöhemmin keväällä on luvassa myös viikon mittainen Taiteen kevätjuhla 18.5.–24.5. Tapahtumien tarkemmat aikataulut ja lisätiedot päivittyvät Breathing pop-up -taidetilan Facebook-ryhmään.

Teksti ja kuvat Anni Pitkänen