Graffiti-workshop aistielämyksenä

Viime lauantaina aurinkoinen sää helli Turkua, ja paljon kaikenlaista jännittävää sattui samalle päivälle. Ensin nautin Turun filharmonisen orkesterin 7 kukkulaa soi -tapahtumasta Yliopistonmäellä. 225-vuotisjuhlansa kunniaksi orkesteri jakautui Turun kukkuloille esittämään Sibeliuksen Finlandian. Konsertin jälkeen vaeltelin maalaismarkkinoilla, kunnes askeleeni veivät Vartiovuorelle, NAU. artin ja Paine art supplyn graffiti-workshopiin.

NAU. art on Anna Tolpan, Noora Taavitsaisen ja Oona Virtasen perustama, uuden sukupolven taiteen verkkokauppa, joka avautuu kesällä 2015. Varsin lyhyessä ajassa NAU. art on saanut aikaan lupaavan some-hypen, sekä niittänyt mainetta voittamalla Turun Nuori Yrittäjyys -kisan ja saamalla kunniamaininnan Helsingin valtakunnallisessa finaalissa. Paine art supply tarjosi spraymaalit osallistujille ilmaiseen workshopiin, joka järjestettiin osana Turku Design Festivalin ohjelmistoa. 

Vartiovuorelle saavuttuani päätin ensin istahtaa tarkastelemaan workshopin meininkiä nautiskellen Kaffillarin taivaallisesta cappuccinosta, joka lämmitti ulkona vietetyn päivän kohmettamia sormiani. Workshopin toteutus paljastui yksinkertaiseksi, mutta erittäin toimivaksi. Osallistujat saivat vapaasti toteuttaa luovuuttaan puunrunkojen väliin pingotettuihin kelmuseinämiin. Väliaikainen ratkaisu palveli graffitin ideaa ja henkeä nopeatempoisen urbaanin elämän ilmaisukanavana. Pian spraymaalin tuoksu alkoi leijailla ilmassa makeana ja miellyttävänä.

Ystäväni Kristan saavuttua paikalle päätimme tarttua toimeen ja tehdä oman graffitin. Hetken pohdittuamme päädyimme ottamaan mallia Kuvatus-kassissani komeilevasta Willendorfin Venuksesta. Sen enempää suunnittelematta valitsimme muutamia värejä ja ryhdyimme maalaamaan. Tuulessa värisevä kelmu toi oman haasteensa maalaamiseen, mutta pian huomasin uppoutuneeni työhön. Tanssahtelin DJ ANDAn soittaman musiikin tahtiin graffitin vähitellen muotoutuessa kelmulle, ja pidin hauskaa. Löysin jälkikäteen hiuksistani oranssia maalia.

Olen valtavan ylpeä NAU. artin perustajista, Annasta, Noorasta ja Oonasta. He ovat osoittaneet, että määrätietoisuus ja aktiivisuus maustettuna taiteeseen kohdistuvalla rakkaudella vievät pitkälle. NAU. artin löydät Facebookista, ja heidän verkkosivullaan voit liittyä sähköpostilistalle saadaksesi tiedon verkkokaupan avautumisesta. Kuvatus kiittää NAU. artia hauskasta graffiti-workshopista, sekä toivottaa onnea ja menestystä heidän valitsemalleen tielle. NAU. art tarjoaa Suomen taidekentälle juuri sellaista ennakkoluulotonta tekemisen meininkiä ja osaamista, jota täällä kipeästi kaivataan.

  

Teksti: Anni Pitkänen

Kuvat: Krista Mamia 

Pidätä hengitystä, olemme vaaravyöhykkeellä

Breathing esittää: Enemmän on enemmän -festivaali, TEHDAS Teatteri, perjantai 27.2.

Antti-Juhani Mannisen kehittämä taidetapahtuma ja -työskentelytila Breathing teki Turun TEHDAS Teatterista performanssitaiteen näyttämön. Perjantaina 27.2. Enemmän on enemmän -festivaali tarjosi yleisölle sekä uskaliaita esityksiä että mahdollisuuden keskustella kaikesta illan aikana nähdystä ja koetusta. Inspiroivaa keskustelua johtivat Turun yliopiston taidehistorian jatko-opiskelijat Riikka Niemelä ja Essi Syrén, jotka nostivat esiin mielenkiintoisia ajatuksia performanssitaiteen sijoittumisesta visuaalisen kulttuurin tutkimuksen kentälle. Illan aikana esiintyneet taiteilijat toivat keskusteluun henkilökohtaisen näkökulmansa omista performansseistaan, taustoittamatta niitä kuitenkaan liikaa.

Teot muuttuivat ääniksi performanssi- ja kuvataiteilija Anaïs Héraudin sekä Till Baumannin yhteistyöesityksessä. Yksittäisistä, tuskin kuiskausta kuuluvimmista äänistä kasvoi loputtoman toiston ja kerrostamisen ansiosta hysteerinen äänikuva. Kokeilut eri materiaalien, kuten puukiekkojen ja kattiloiden, kanssa synnyttivät ääntä, joka samanaikaisesti sekä luo että tuhoaa kerrontaa. Héraud ja Baumann leikittelivät visuaalisuuden ja äänen suhteella. Taiteilijaparin rauhallinen ja täydellisen synkronoitu kehonkieli loi kiehtovan kontrastin kaoottiselle äänimaailmalle. 
 

Héraudin ja Baumannin performanssi rakentui kuin itsestään. Lähtökohtana oli yksi sana, ”panic”, jota taiteilijapari toisti sekä kirjoittaen että puhuen. Sanalla on Héraudin mukaan rytmi, joka tekee sen toistamisesta visuaalisesti kiinnostavan. Toisto oli kantavana elementtinä läsnä kaikissa performanssin osatekijöissä, tekstissä, äänessä ja liikkeessä. ”Panic” edustaa Héraudille paitsi uutisointia hallitsevaa paniikinlietsontaa, myös esimerkiksi kehon mukautumista nopean musiikin tempoon. Paniikilla on kaksi puolta, pelko ja ilo.

Performanssi- ja äänitaiteilija Timo Viialaisen esityksen myötä TEHDAS Teatterin tunnelma muuttui mystiseksi hämärän valaistuksen, hypnoottisesti heiluvan peilin, tulen ja oudon äänimaiseman myötä. Viialainen käytti tietoisesti hyväkseen äänen kiertämistä mikrofonin ja kaiuttimen kautta. Äänen vahvistuessa hallitsemattomaksi meluksi kehittyi hämmentävä äänimaailma. Performanssin elementit herättivät paljon mielleyhtymiä. Peileihin liittyy paljon taikauskoa, jonka Viialainen vahvistikin yhdeksi performanssinsa teemoista. Ritualistinen sävy korostui, kun Viialainen kertoi viime kevään performanssissaan rikkoneensa kolme peiliä, mille perjantain performanssi oli hänen mukaansa eräänlainen vastatoimi. Kiinnostavana yksityiskohtana mainittakoon, että Viialainen poltti pihkaa, jota käytetään ortodoksisten messujen suitsukkeissa.

Vaikka Viialainen työskentelikin jo hänen aiemmista performansseistaan tuttujen elementtien kanssa, hänen mukaansa performanssi on ennen kaikkea hetkessä elämistä. Kaikkea ei voi ennalta aavistaa, mutta performanssin aikana tapahtuvista yllättävistä tilanteista voi tehdä osan performanssia reagoimalla niihin. Viialainen huomautti, että äänen kiertämisen kanssa työskenneltäessä pienikin muutos tilan äänimaisemassa voi johtaa arvaamattomiin lopputuloksiin. 
 

Ääni oli läsnä myös seuraavassa, Liina Kuittisen esityksessä. Tällä kertaa äänen lähteenä oli imuri, joka muodosti surrealistisen kokonaisuuden yhdessä muiden arkisten esineiden ja eleiden kanssa. Näiden esineiden ja eleiden yhdisteleminen poikkeavalla tavalla teki niistä outoja, absurdeja ja jopa pelottavia. Juomalasit, jotka Kuittinen pudotti katonrajasta lattialle teräviksi sirpaleiksi, sekä vaarallisesti yleisön yllä roikkuva imuri herättivät pelkoa. Kuittinen kertoi, ettei koskaan tee samaa esitystä kahdesti. Hänelle performanssi on ainutlaatuinen prosessi, jota ei voi toistaa. Niin ikään yleisön reaktiot ovat ainutlaatuisia.

Seuraavan esityksen ajaksi siirryimme ulos helmikuiseen kylmyyteen. Jouni Järvenpään huimapäinen tanssiesitys Sula, joka on osa 9/53 tanssia -esityskokonaisuutta, sai yleisön haukkomaan henkeään. Järvenpää liikkui ensin eläimen lailla ryömien ja lopuksi akrobaattisesti tanssien pitkin Manillan kattoa jännitystä korostavan musiikin säestämänä. Hän piirtyi valkoisiin pukeutuneena hahmona esiin mustasta yötaivaasta kuin anti-ninja, joka piiloutumisen sijaan tuntui huutavan ”Katsokaa minua!”

Arkkitehtuurista tuli saumaton osa Järvenpään performanssia, vaikka katolla esiintyminen oli viime hetken päätös. Se kuitenkin sopii hänen tavoitteisiinsa esiintyjänä, sillä Järvenpää kertoi haluavansa yleisön pelkäävän. Pelko saa yleisön elämään mukana performanssissa ja toivomaan esiintyjän onnistumista. Tilanteessa, jossa kaikki ei välttämättä ole esiintyjän hallinnassa, pelosta tulee esiintyjän ja yleisön yhteinen tunne.

Illan viimeinen performanssi oli kahden performanssiduon yhteistyön tulos. Suomalais-hollantilainen echo+seashell (Henna Hyvärinen ja Susan Kooi) ja turkulainen Maanalainen seurakunta (Antti Jussila ja Jari Kallio) rakensivat teatraalisen esityksensä visuaalisen ilmeen savukoneen ja strobovalojen varaan. Lisäksi äänimaisemalla oli heidänkin performanssissaan ratkaiseva rooli. Bassorummun kumahdukset vaihtuivat pian pop-musiikiksi, joka tuntui alleviivaavan ryhmän asennetta: ”Me olemme hulluja, mutta mitä sitten?” Itsetarkoituksellisen provosoinnin ja hämmennyksen aiheuttamisen pahimmilta sudenkuopilta kuitenkin vältyttiin.

Kaikkiaan Breathing tarjosi perjantai-iltaan kiehtovan kattauksen esiintyjiä ja esityksiä, joista luonnollisesti oli löydettävissä eroja, mutta myös yllättävän paljon yhtäläisyyksiä. Vaaran tunne vaikutti olevan kaikkia illan performansseja yhdistävä tekijä. Teemat kietoutuivat vaaran ja pelon tuntemuksiin, alleviivaamatta niitä liikaa. Ne tuntuivat pikemmin fyysisenä jännityksenä. Taiteilija ehdottaa, muttei sanele, mitä ajatuksia hänen performanssinsa herättää. Performanssi syntyy taiteilijan ja yleisön kohtaamisesta.

Jos missasit Enemmän on enemmän -festivaalin, ei hätää, sillä Breathing pop-up -taidetila palaa jälleen lauantaina 14.3. Arty Partyn myötä. Myöhemmin keväällä on luvassa myös viikon mittainen Taiteen kevätjuhla 18.5.–24.5. Tapahtumien tarkemmat aikataulut ja lisätiedot päivittyvät Breathing pop-up -taidetilan Facebook-ryhmään.

Teksti ja kuvat Anni Pitkänen