Katsoin tuntematonta silmiin.. ja vähän muuallekin

Tiedätkö sen tunteen, kun katsot toista ihmistä silmiin ja tunnet olosi jotenkin vaivaantuneeksi? Katsot hienovaraisesti sivuun, jotta et joudu vastaamaan kiusalliseen katseeseen. Toisinaan läheisenkin ihmisen kohdalla iskee tarve ohjata katse hetkeksi kauas horisonttiin. Tällä kertaa en tuntenut tarvetta tehdä niin. Syy tähän oli se, että tuo toinen ihminen oli valokuvan henkilö ja kohtaamispaikkana toimi taidemuseo.

Kuva: Krista Mamia

Koska suuressa osassa Turun museoista on meneillään näyttelynvaihto, matkustin valokuvataiteen perässä Helsinkiin. Aloitin museokierrokseni vierailemalla Ateneumissa valokuvaaja Ismo Höltön viime sunnuntaina päättyneessä näyttelyssä. Ateneumin jälkeen jatkoin Nykytaiteen museo Kiasmaan Robert Mapplethorpen kohuttuun näyttelyyn. Odotukseni olivat korkealla molempien näyttelyiden suhteen. Mapplethorpen näyttely oli kieltämättä todella kova. Yllättäen vahvemman vaikutuksen teki kuitenkin Hölttö, joka oli minulle uusi tuttavuus.

Sekä Höltön että Mapplethorpen teosten keskiössä on ihminen: Mapplethorpen intensiivisissä ja jänteikkäissä valokuvissa poseeraavat taiteilijan ystävät sekä julkisuudesta tutut henkilöt. Hölttö on kuvannut puolestaan eri paikoissa kohtaamiaan ihmisiä, tavallisia kaduntallaajia siis. Höltön arkiset valokuvat vetivät minua erityisesti puoleensa ja näyttelyssä vierähtikin pitkä tovi. Tuijottelin rauhassa vieraita ihmisiä silmiin tuntematta kertaakaan tarvetta kääntää katsetta pois, pohtien heidän elämäntarinoitaan ja -historiaansa. Toisinaan päivittelin hymysuin kuvattavien asuja ja kampauksia, jotka paljastivat hetkessä, että kuvat on otettu filmaattisella 60-luvulla. 

Katsellessani Höltön teoksia ja niissä esiintyviä ihmisiä varmaan jo toista tuntia putkeen, mietin, onko outoa pysähtyä näin pitkäksi ajaksi tuijottamaan tuntemattoman ihmisen kasvoja. Mikä niissä oikein viehättää? Välillä vaan tekee mieli tuijottaa. Ei kai se nyt niin väärin ole?

Kuva: Siiri Sainio

Ihminen kiinnostaa ihmistä. Mielettömän kauniit maisema- ja asetelmakuvat ovat toki hienoja, mutta loppujen lopuksi melko samanlaisia. Ilmeikkäät kasvot kertovat paljon, niistä voi lukea ihmisen lähes koko elämäntarinan. Tämän vuoksi niitä on mehukasta tuijotella. Meitä on kuitenkin lapsesta asti toruttu luomasta liian pitkiä katseita ohikulkeviin ihmisiin. Olisihan se nyt kieltämättä kiusallista, jos tuntematon pysähtyisi kadulla tuijottamaan silmiin. Valokuvan kohdalla tämä kiusallisuus katoaa parhaimmillaan kuitenkin kokonaan, kuten Mapplethorpen ja Höltön näyttelyt todistavat. 

Valokuva on luotu tuijotettavaksi. Valokuva luo eräänlaisen kalvon katsojan ja katsottavan väliin. Saamme tuijotella tuntematonta silmiin (ja vähän muuallekin) täysin vapaasti, joko nauraen, inhoen, himoiten tai itkien, ja ihan niin kauan kuin haluamme. Joten ei kun rohkeasti tuijottelemaan tuntemattomia! Harrastuksen voi aloittaa varovasti esimerkiksi Mapplethorpe-näyttelystä, joka on avoinna aina syyskuuhun asti.

Teksti: Krista Mamia, valokuva-addikti ja entinen Kuvatus-aktiivi

Taidenäyttely leffateatterissa - Vincent van Gogh: A New Way of Seeing

Kuva: Exhibition on Screen

Kävin huhtikuun puolessa välissä katsastamassa Finnkinon lanseeraaman Taidenäyttely leffateatterissa -sarjan kolmannen osan. Sarja kuuluu samaan kastiin Finnkinon muiden Event Cinema -näytöksien kanssa, tosin esimerkiksi satelliitin avulla enemmän tai vähemmän suorana striimatuista teatterinäytöksistä poiketen Taidenäyttely on toteutettu dokumenttielokuvien muodossa. Näkemäni kolmas osa, Vincent van Gogh: A New Way of Seeing, kertoi nimensä mukaisesti yhdestä taidemaailman tunnetuimmista, traagisimmista ja käsitellyimmistä hahmoista, Vincent van Goghista, tämän elämästä, taiteesta ja Amsterdamissa sijaitsevan Van Gogh -museon uuden näyttelyn kuratoinnista.

Vincent van Gogh: A New Way of Seeing ei valitettavasti lunasta nimessään mainittua lupausta: dokumentti käy niin monien kaltaistensa tapaan läpi van Goghin elämää, taiteellisen luomisen tarpeen heräämistä (van Gogh’han päätti ryhtyä täysipäiväiseksi kuvataiteilijaksi vasta varsin myöhäisellä iällä), taiteilijan lukuisia asuinpaikkoja, ja näiden sekä erilaisten elämäntapahtumien ja henkilöiden vaikutusta tämän taiteeseen. Dokumentin yllättävimmäksi anniksi nousee tapa lausua “van Gogh” (joita on noin yhtä monta kuin dokumentissa haastateltuja asiantuntijoita) sekä taiteilijaa hämmästyttävän paljon muistuttava miesnäyttelijä, joka viettää suurimman osan ajastaan ruudulla katsellen tuskaisesti ja tuimasti kaukaisuuteen, kertojaäänen lukiessa pätkiä Vincentin kirjeenvaihdosta veljensä Theon kanssa. Uutta ja yllättävää on myös taitelijan epäilemättä kuuluisimman työn, “Tähtikirkkaan yön”, loistaminen poissaolollaan sekä van Goghin mielenterveyden järkkymisen ja itsemurhan kiihkoton kuvaaminen. Suosittelen dokumenttia, mikäli van Goghista ei ole lainkaan aiempaa kokemuspohjaa - aiempaa tietoa omaavat eivät todennäköisesti saa filmistä juuri mitään uutta irti.

Kokemuksena Taidenäyttely leffateatterissa muistuttaa sunnuntai-iltaa Yle Teeman lukuisien taidedokumenttien parissa (jopa krapulaansa pois nukkunut seuralaiseni sopi tähän mielikuvaan…), katselupaikan vain ollessa kotisohvan sijasta pimeä leffateatteri. En voi sanoa Vincent van Gogh: A New Way of Seeing’in olleen niin erityinen, että välttämättä maksaisin suolaista Event Cinema -lipun 18 euron hintaa nähdäkseni sitä uudelleen. Kiinnostuneet voivat kuitenkin katsastaa vielä toukokuun lopussa esitettävän, saman ohjaajan luoman sarjan viimeisen osan, Impressionistit, tosin van Gogh -dokumentin myötä suosittelen käyttämään siihen menevät rahanne esimerkiksi oikeaan taidenäyttelyyn tai elävään teatteriin, ja katsomaan taidedokumentit Yle Areenasta.

Teksti: Siiri Sainio

Kevään Kuvastin ulos vappuna

Kuvatuksen ainejärjestölehti Kuvastin ilmestyy jälleen ensiviikolla, teemanaan rakkaus. Tämän tiimoilta Kuvastimen toimitus vieraili uudistuneen Kiasman avajaisissa alkukeväästä. Esille oli koottu valokuvaaja Robert Mapplethorpen mittavaa uraa 250 teoksen voimin avaava näyttely ja lisäksi perinteisen muotokuva-aiheen tulkintaa nykytaiteen keinoin tutkiva Face to Face, sekä ihmisen suhdetta maailmaan ja luonnonvoimiin pohtiva Elementit. Lisätietoa Kiasman näyttelyistä löydät täältä.

Lue lisää Kuvastimesta ja muista hakea omasi Sirkkalasta ensiviikolla!

Lehtivastaavat Aleksandra Turunen ja Siiri Sainio

Kuvat Siiri Sainio