Kuvatuksen entiset ja uudet hallituslaiset kokoontuivat tiistaina 11.1. ravintola Koulun historian luokkaan. Testamenttikansiot ojennettiin juhlallisesti uusille omistajilleen, vaihdettiin kuulumisia viini- tai limsalasien äärellä ja vuoden 2011 ensimmäinen kokous julistettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Alku on lupaava. Tervetuloa uusi hallitus!
keskiviikko 12. tammikuuta 2011
Hallituksen vaihto ja vuoden ensimmäinen kokous
Kuvatuksen entiset ja uudet hallituslaiset kokoontuivat tiistaina 11.1. ravintola Koulun historian luokkaan. Testamenttikansiot ojennettiin juhlallisesti uusille omistajilleen, vaihdettiin kuulumisia viini- tai limsalasien äärellä ja vuoden 2011 ensimmäinen kokous julistettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Alku on lupaava. Tervetuloa uusi hallitus!
maanantai 29. marraskuuta 2010
Painotuore KUVASTIN jaossa Sirkkalassa!
perjantai 26. marraskuuta 2010
Kuvatuksen Päivä Tukholmassa- risteily 18.11.-20.11.
Synkkänä marraskuisena iltana yhdeksän urheaa matkalaista lähti seilaaamaan sinisellä laivalla sinne, missä jalat ovat pidempiä ja hiukset kuohkeampia. Aamun koitteessa, muiden vielä nukkuessa, he jättivät laivan ja suuntasivat kohti sataman kupeessa sijaitsevan, liikemiesten suosiman hotellin runsasta aamiaispöytää. Ulkona oli vielä luonnottoman pimeää ja hotellin pehmeät tuolit petollisia. Hetken matkalaisista tuntui siltä,että päivä olisi liian raskas kohdattavaksi ja jano liian suuri voitetttavaksi. Useita kahvikuppeja ja lukemattomia prinssinnakkeja myöhemmin yhdeksän rohkeaa olivat kuitenkin valmiita kohtaamaan ulkoilman kylmyyden ja työhön matkaavien ihmisten tuijottavat katseet. Kulttuurinnälkää eivät prinssinnakit vieneet ja niinpä valokuvanäyttely vanhassa makasiinirakennuksessa tuntui tarpeelliselta ohjelmanumerolta. Näyttelyn annista haltioituneina ja uutta virtaa suonissaan matkalaiset lähtivät kulkemaan kohti keskustan tuulisia katuja. Matkalla he näkivät monia kauniita ihmisiä, joilla kaikilla oli aivan liian kiire. Päivä kului ostoksia tehden ja kahviloissa istuskellen. Väsymys teki matkalaisista helppoja kohteita huonolle huumorille ja illalla terminaalin hämärässä he joutuivat antautumaan lopullisesti. Laivamatkalla kotiin matkalaiset kohtasivat hiiriä ja ihmisiä, jotka olivat liian innokkaita tutustumaan. Aamulla oma sänky tuntui maailman parhaalta paikalta ja Tukholma sai tyytyä toiseen sijaan.
Eve
lauantai 20. marraskuuta 2010
tiistai 19. lokakuuta 2010
Yhteenveto molemmista kastajaisista 2010
Ensinnäkin: kesti sitten pari kuukautta kirjoittaa tätä kastajaiskirjoitusta, siksi en oikein enää muista asioita...
Mutta: Kuvatuksella oli tänä vuonna kahdet kastajaiset: 16.9. Taitteen yhteiset ja lisäksi 30.9. Kuvatuksen oma perinteikäs traditiokastejuhla.
Itsehän olen kolmannella vuosikurssilla, joten perspektiiviä kastajaisiin löytyy, vaikka myönnetään; ei omiin kastajaisiin se vuosisata sitten. Voinkin väittää, että ensinnäkin osallistuminen tänä vuonna (kokonaisuudessaan) yhteiskastajaisiin oli jeez päätös, sillä tutustuimme muihin taiteiden tutkimuksen ainejärjestöihin (Prome, Muusa, Tritonus sekä Tutka). Positiivista palautetta tuli niin uusilta että vanhoilta opiskelijoilta! Ainoa huono puoli oli, että riennot alkoivat liian aikaisin ja porukka hajaantui jatkoilla.
Omista kastajaisista: Kivvvaa! Taas kerran. Mutta voitaisiinko miettiä joku muu päivä ensi vuonna kuin torstai? Kun jatkot on silloin aina hivenen leimi juttu...
YHTEENVETO: Onnistunutta ykkösten juhlintaa tänä syksynä!
Tuutori/tiedottaja kiittää kaikkia!
Reetta

tiistai 7. syyskuuta 2010
UUDET JÄSENTARRAT OVAT SAAPUNEET!
Osta jäsentarra (6,5€) myyjäisistä, kokouksista tai ota yhteyttä taloudenhoitajaamme Marika Honkaniemeen (msmhon@utu.fi) jos et pääse Turkuun sitä hakemaan. Jäsenyys on pakollinen osallistuttaessa Kuvatuksen toimintaan! Samalla pääset vuoden ajan ilmaiseksi Turun taidemuseoon, Wäinö Aaltosen museoon ja Aboa Vetus & Ars Novaan :D
Reetta.
Reetta.
tiistai 31. elokuuta 2010
SYKSYN ENSIMMÄINEN KOKOUS - TULE HAKEMAAN JÄSENTARRASI!
Hellurei vanhat ja uudet opiskelijat!
Niin ovat syksyn opiskelut aivan pian alkamassa, ja sepä tarkoittaa myös sitä, että Kuvatuksen toiminta palaa mukaan kesälaitumilta!
Siispä: syksyn ensimmäinen kokous pidetään ti 7.9. klo 16 vanhassa paikassa eli Sirkkalan kasarmin 3. kerroksen (mediatutkimus) kokoustilassa. Tervetuloa kaikki vanhat ja uudet opiskelijat!
Psst! Kokouksessa myydään Kuvatuksen tämän lukuvuoden jäsentarroja hintaan 6,5 €. Jos siis et pääse hakemaan tarraa oppiaineinfosta maanantaina (6.9. 12-13, Janus), niin tiistain kokouksessa sellaisen saa itselleen hankittua. HUOM. Jäsentarra on pakollinen jos haluaa osallistua Kuvatuksen järjestämiin tapahtumiin. Lisäksi tarralla pääsee ilmaiseksi Turun taidemuseoon, Wäinö Aaltosen museoon ja Aboa Vetus & Ars Novaan. Kannattava hankinta!
Näemme pian,
Reetta Pessa
tiedottajattarenne

maanantai 31. toukokuuta 2010
TaiteCupin kuvatukset
Kevään vimmeinen kokoontuminen taisi olla TAITE Cup 22.5. - taiteidentutkimuksen laitoksen yhteinen jalkapalloturnaus. Paikalle saapui Prometheus (yleinen kirjallisuustiede), Muusa (kotimainen kirjallisuus) ja Kuvatus (me=taidehistoria). Palkinnon vei, kuten aiempina vuosina, Prometheus. On tosin huomautettava, että Kuvatus taitaa olla ainoa, joka ei harjoittele vapaa-ajalla!
Mutta kaikesta huolimatta meillä oli, Kuvatuksen omian opiskelijoiden pienestä osallistujamäärästä, yhtäkkisestä auringonpaahteesta ja alun hivenen kovasta tankkaamisesta (Veera: kiitos hirmuisen täydellisestä salaatista!), huolimatta vuosisadan parhaat tulokset: 1-1 ja 0-jotain8. Eli mahtavuutta!
Kiitos kaikille osallistujille ja erityiskiitos ranskalais-, promelais- ja muusalaisvahvistuksesta!
PS. Osallistuneet miettivät, että juuri tälläiset tapahtumat lähentävät ainejärjestöjä parhaiten (verrattuna esim. yhteisiin bileisiin).
Kaikille oikein aurinkoista kesää, pelatkaa vaikka jalkapalloa jos ette keksi muuta tekemistä! Syksyllä uudet metkut ja Uudet Opiskelijat!
...Reetta...

keskiviikko 12. toukokuuta 2010
KUVATUKSEN HALLITUS 2010
Nimi: Elisa SaarinenHallituspaikka: puheenjohtaja
Opiskeluvuosi: 3.
Sivuaineet: musiikkitiede, psykologia, mediatutkimus, kasvatustiede
Harrastukset: kirjoittaminen, punttis, tankotanssi, laulaminen, musiikki ja taide, perseily sekä sikailu
Lempitaiteilija/taideteos: rakastan kaikkea taidetta kuvataiteista balettiin
Lempidrinkki: maistoin alkoholia kerran vahingossa
Nimi: Marika HonkaniemiHallituspaikka: taloudenhoitaja
Opiskeluvuosi: 1.vuosi
Sivuaineet: arkeologia, jatkossa myös psykologia
Harrastukset: taidehörhöily, musiikin suurkulutus, elokuvat
Lempitaiteilija/taideteos: Albert Edelfeltin tuotanto on aina kolahtanut kovaa, lempiteoksen titteli menee pastellimaalaukselle "Pariisilaismalli aamutakki yllään". Myös Victoria Francésin goottityyliset kuvitukset on uskomattoman upeita, niistä lemppari on "Madama Butterfly".
Lempidrinkki: Marianne, ehdottomasti.
Hallituspaikka: lehtivastaava
Opiskeluvuosi: 2.
Sivuaineet: yleinen kirjallisuustiede ja psykologia
Harrastukset: käsityöt, piirtely ja lukeminen
Lempitaiteilija/taideteos: kummityttö Tarun (4 v.) piirrustukset
Nimi: Anni LeppänenHallituspaikka: tapahtumavastaava (se toinen)
Opiskeluvuosi: 2.
Sivuaineet: yleinen kirjallisuustiede, psykologia
Harrastukset: tanssi, ruoka, aurinkoiset iltapäivät
Lempitaiteilija/taideteos: aina yhtä vaikea kysymys, vaikka uutena löytönä Richard Burlet
Lempidrinkki: maito
Nimi: Eveliina tai no Eve vaan (Tammi)Hallituspaikka: ekskursiovastaava
Opiskeluvuosi: 1.
Sivuaineet: yleinen kirjallisuustiede ja ensi vuonna toivottavasti myös mediatutkimus
Harrastukset: työssä käynti ja möllötys
Lempitaiteilija/taideteos: Salvador Dali tai ehkä kuitenkin Alphonse Mucha
Lempidrinkki: kannullinen mansikkamargaritaa tai iso mojito
Nimi: Reetta PessaHallituspaikka: tiedottaja
Opiskeluvuosi: 2.
Sivuaineet: venäjän kieli, mediatutkimus, yleinen kirjallisuustiede, ranskan kieli/kääntäminen/tulkkaus
Harrastukset: taiteella leikkiminen ja ilkamointi kotona ja maailmalla
Lempitaiteilija/taideteos: Dylan, Katz, Chagall, Modigliani, Miró
Lempidrinkki: Cuba Libre
Nimi: Emilia Laaksovirta
Hallituspaikka: varapj
Opiskeluvuosi: 5.
Sivuaineet: psyka, sosiologia, kasvatustiede
Harrastukset: uinti, lukeminen
Lempitaiteilija/taideteos: Albert Edelfelt
Lempidrinkki: rommikola
Nimi: Niina Rauhala
Hallituspaikka: Tapahtumavastaava
Opiskeluvuosi: 2.
Sivuaineet: Teatterintutkimus ja tulevaisuudessa kulttuurihistoria
Harrastukset: No opiskelu tietenkin!!
Lempitaiteilija/taideteos: Tällä hetkellä Timo ja Kaisa Berry, ensi viikolla varmaan joku muu.
Lempidrinkki: Punaviini
Nimi: Aura Maria Nikkilä
Hallituspaikka: koulutuspoliittinen vastaava
Opiskeluvuosi: 3.
Sivuaineet: yleinen kirjallisuustiede, mediatutkimus
Harrastukset: elokuvat, musiikki, lukeminen, käsityöt, kotihengailu.
Lempitaiteilija/taideteos: tällä hetkellä lähellä sydäntä nykyvalokuva, varsinkin suomalainen sellainen
Lempidrinkki: valkkarisooda eli spritzer.
lauantai 1. toukokuuta 2010
Vappu 2010

Kuvatuksen vappu sujui lämpimissä ja mukavissa tunnelmissa. Vapun juhlinta alkoi Sirkkalasta vappuboolin merkeissä. Sieltä matkaa jatkettiin Educariumin kautta Taidemuseonmäelle, jossa TYY:n hallituksen puheenjohtaja Elias Laitinen piti ylioppilaille perinteisen vappupuheen.
Onneksi sää suosi juhlivaa kansaa ja iloisia kuvatuslaisia, joita oli saapunut paikalle mukavan suuri joukko.
Ja hienot, uutuuttaan hohtavat Kuvatus-haalarit näyttivät tietysti aivan mahtavilta!
Krista
Kuvatuksen aktiivinen "tukijäsen"
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)