Palautekysely

torstai 22. marraskuuta 2012

Onnea 26-vuotias Kuvatus!

Eilen kilisteltiin viinilaseja 26-vuotiaan Kuvatuksen kunniaksi ravintola Blankossa vietetyissä vuosijuhlissa. Vaikka virallinen juhlapäivä onkin vasta 4.12. voinemme silti jo onnitella Kuvatusta mahtavista 26 vuodesta. Onnea!


K.M.

torstai 1. marraskuuta 2012

Kuvatuksen karrrmiva Halloween

Eilen juhlimme Halloweenia kulttuurivastaavamme Heidin luona. Vaikka bileet osuivatkin keskelle viikkoa, ei se menoa haitannut! Kuvatuslaisia olikin paikalla ihanan paljon, ja myös yllätysvieraita saatiin.

Illan aikana ehdittin sekä vaihdella kuulumisia ystävien kanssa, laulaa karaokea Brysselissä että tanssia hulluissa tunnelmissa Forten ahtaalla tanssilattialla. Hauskaa siis oli!

K.M.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Iloinen ilta kultaisella 20-luvulla


Torstaina 18.10. turkulaiset taidehistorian opiskelijat yhdistivät voimansa ja tekivät aikamatkan villille ja vallattomalle 1920-luvulle. Kuvatuksen ja Åbo Akademin Eikonin hämäränä salakapakkana toimi oma Mimesiksemme, jossa muun muassa tutustuttiin aikakauteen kiperän tietokilpailun sekä riehakkaan musiikin merkeissä.



20-luvun karkelomme keräsivät paljon innokkaita osallistujia, jotka olivat pukeutuneet hapsuin ja helminauhoin aikakauden hurmaavaan tyyliin. Herkullisen Rubiiniboolimme rohkaisemana tyylikäs juhlaväki uskaltautui myös opettelemaan hulvattoman charlestonin askelia synttärisankarimme Annan opastuksella. Ehkäpä muutamat flapper-tyttömme pääsivät hurmaamaan svengaavilla askeleilla myös The Monkeyssa, jonne osa juhlijoista lähti jatkamaan iltaansa!




R.R.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Kuvatunnelmia Kuvatuksen hyvinvointipäivästä!

Sunnuntaina vietettiin Kuvatuksen ensimmäistä hyvinvointipäivää. Monipuolinen hyvinvointipäivä alkoi virkistävällä patsastelua-kierroksella aurinkoisessa jokirannassa ja jatkui rentouttavalla jooga- ja teehetkellä Mimesiksessä. Päivä tarjosi siis virkistystä sekä mielelle että keholle!






Suuri kiitos skopollemme Ullalle päivän suunnittelusta sekä oppaallemme Heidille inspiroivasta kulttuurikierroksesta!

K.M.

perjantai 5. lokakuuta 2012

Kuvatuksen valokuvanäyttely - ota kuva ja tule mukaan!


Viikonloppu – mikä ihana syy ottaa kamera käteen ja lähteä kuvaamaan upeaa syksyistä Turkua! Tämä maisema on minulle sitä arjen taidetta… mikä on sinulle? Nappaa kuva ja lähetä se 19.10. mennessä osoitteeseen rosa.reivinen@hotmail.com, ja olet mukana tekemässä Kuvatuksen omaa arki ja taide -teemaista valokuvanäyttelyä!

tiistai 2. lokakuuta 2012

Hyvinvointipäivä sunnuntaina 7.10.


Kuvatus järjestää jäsenilleen Hyvinvointipäivän sunnuntaina 7.10. Luvassa mm. joogaa sekä kulttuurikävelyä. Ja mikä parasta: päivä on Kuvatuksen jäsenille täysin ilmainen!
Päivän ohjelma:

klo 13.00 Kokoontuminen Paavo Nurmen patsaalla Aurasillan kupeessa
klo 13-15 Kulttuurikuntokävely opastuksella (keskusta-alueen veistoksia)
klo 15-16.30 Jooga, venyttely ja rentoutus. Joogaohjaajana Ari Vuokko. 
(Mimesis, keltainen puutalo Sirkkalan kasarmilla)
klo 16.30 teehetki, tarjolla pientä purtavaa (Mimesis)
Tervetuloa mukaan rentoutumaan ja virkistymään, sekä nauttimaan rauhallisesta sunnuntaista hyvässä seurassa!

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Kuvatuksen kahdet kastajaiset



Taas on Kuvatuksen tapahtumasyksy pyöräytetty käyntiin perinteisin menoin! Syksyn tärkeimmät tapahtumat - kahdet kastajaiset - ovat nyt takana päin, ja uudet opiskelijamme on saatu taas kerran liitettyä osaksi Kuvatusta sekä koko taiteiden tutkimuksen laitosta.

Viikko sitten juhlistimme taidehistorian opiskelijoiden kesken uusia fuksejamme mystisen salaisten – ja huhujen mukaan lähes 25-vuotiaan Kuvatuksen ikäisin – kastajaismenoin. Perinteiseen ohjelmaan kuului alkuillasta herkuttelua ja rentoa tutustumista erilaisten leikkien avulla rakkaalla ainejärjestötalollamme, sekä loppuillasta jännittävä seikkailu Kuvatuksen perinteiseen kastajaispaikkaan, joka pysyi salaisuutena loppuun asti.  Uudet kuvatuslaiset kastettuamme suuntasimme tapamme mukaan humanistien Mekaksikin kutsuttuun Dynamoon, josta innokkaimmat jatkoivat vielä matkaa Apollon tanssilattiaa valloittamaan!

Tämän viikon torstaina taas yhdistimme voimamme muiden taiteiden tutkimuksen opiskelijoiden kanssa ja järjestimme uusille ykkösillemme yhteiset kastajaisjuhlat, joissa fuksimme pääsivät tutustumaan myös muihin laitoksen opiskelijoihin. Ainejärjestöjen vanhemmat opiskelijat keksivät hauskoja tempauksia ja tehtäviä eri puolilla Turun keskustaa, ja uusien tulokkaidemme piti selviytyä näistä koetuksista kunnialla ennen virallista kastamista laitoksemme jäseniksi. Urheat ykkösemme taisivat kuitenkin kaikki selvitä kierroksen loppuun asti… sen verran paljon oli porukkaa loppuillasta tanssimassa Gangnam Stylea meitä varten varatun Dynamon yläkerrassa!


Kuvista kiitos Kristalle ja Annalle!

R.R.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Uudet jäsentarrat myynnissä!

Kuvatuksen lukuvuoden 2012-2013 jäsentarrat ovat nyt myynnissä! Jäsentarroja voit ostaa mm. Kuvatuksen kokouksista sekä myyjäisistä (ti 11.9. ja 9.10). Myös monista tapahtumistamme voi ostaa jäsentarroja. Lisäksi tarroja voi kysellä suoraan taloudenhoitajaltamme Marikalta (msmhon@utu.fi), joka voi lähettää jäsentarran sinulle tarvittaessa myös postissa.  

Kuvatuksen jäsenyys maksaa 6,50 €. Jäsenyyden voivat ostaa kaikki taidehistorian pää- ja sivuaineopiskelijat. Jäsentarra tulee uusia vuosittain. Uudet tarrat ovat saatavilla syyskuusta alkaen ja niitä voi ostaa ympäri vuoden.

Ja muistutuksena vielä jäsentarramme mahtavat edut: Kuvatuksen tarralla pääset paitsi osallistumaan ainejärjestömme toimintaan, myös ilmaiseksi Turun alueen museoihin (Turun taidemuseoon, Wäinö Aaltosen museoon ja Aboa Vetus & Ars Novaan). Lisäksi jäsentarramme oikeuttaa sinut hankkimaan taideopiskelijoiden A-kortin (12€), joka mahdollistaa rajattomat vierailut vuoden ajan Kiasmassa, Ateneumissa ja Sinebrychoffin museossa.


P.S. Muistakaa jäsenyyden ostamisen lisäksi liittyä myös Kuvatuksen sähköpostilistalle (lähetä pyyntö tiedottajalle: krimam@utu.fi), niin saatte sähköpostiinne tietoa paitsi Kuvatuksen toiminnasta myös muista taidealan opiskelijoita koskevista uutisista ja tapahtumista.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

TaiteCup

Samppalinnanpuistossa järjestettiin helatorstaina 17.5. jo perinteeksi muodostunut Taite-cup eli taiteiden tutkimuksen ainejärjestöjen välinen jalkapallo-ottelu. Sateisesta ja harmaasta säästä huolimatta paikalle ilmestyi paljon innokkaita ja taitavia pelaajia. Monella ainejärjestöllä olikin joukkueessaan useita jalkapalloa aktiivisesti harrastavia pelaajia. Vaikka Kuvatuksen joukkueesta "puoliammattilaisia" ei löytynyt, emme antaneet sen, tai sateisen sään, lannistaa itseämme.


Kuvatusta edusti ottelussa vain kolme pelaajaa. Mutta ei se menoa haitannut! Pelaajien vähyyden vuoksi löimme hynttyyt yhteen F-pisteen kanssa ja yhdessä meistä muodostui joukkue, jonka viralliseksi nimeksi taisi lopulta valikoitua Kuvapiste. Tästä liila-pinkistä joukkueesta ei intoa tai energiaa puuttunut, sen sijaan joukkueemme huokui girl-poweria!

Vaikka yhteisjoukkueemme ei lopulta palkintopallille yltänytkään, täyttyi ainakin minun joukkueelle asettama tavoite: yksi tehty maali sekä yksi pelattu tasapeli :)


K.M.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Kevätekskursiolla monipuolista ohjelmaa ja hyvää seuraa

Taidehistorian oppiaineen kevätekskursion vuoden 2012 ohjelma oli monipuolinen: päivään kuului muun muassa julkista taidetta 1950-luvulta, keskiaikaista kirkkotaidetta, italialaista futurismia sekä nykytaidetta. Matkabussi suuntasi 11.5. aamutuimaan Karjaalle Hilding Ekelundin Yhteiskoululle, missä niin oppiaineen henkilökunta kuin kuvatuslaisetkin pääsivät ihastelemaan Tove Janssonin Lintu sininen -seinämaalausta sekä Michael Schilkinin tuotantoa. Matkaa jatkettiin Lohjalle, missä saimme tilaisuuden vierailla Länsi-Uudenmaan Säästöpankissa Onni Ojan tuotantoon tutustumassa. Lopuksi menimme yhteen retkemme pääkohteista, Lohjan keskiaikaiseen Pyhän Laurin kirkkoon kalkkimaalauksia tarkastelemaan.

Lohjalta matkasimme Espoon WeeGeelle, missä pääsimme vierailemaan EMMAn taidenäyttelyissä. Saastamoisen säätiön taidekokoelman lisäksi esillä oli kaksi näyttelyä: italialaista futurismia käsitellyt Uusi taide - nopeus, vaara, uhma -näyttely sekä Sophie Callen muun muassa valokuvista ja videoista koostunut Take Care of Yourself -installaatio. Nähtävää oli niin paljon, että monella loppui aika kesken, kun matkaa oli jälleen jatkettava tällä kertaa Turkua kohti. Monipuolinen joskin taideähkyinen reissu päättyi muutaman kuvatuslaisen kohdalla tuttuun Proffan kellariin lätkämatsia katsomaan.

E.N.