Palautekysely

maanantai 10. joulukuuta 2012

Sitsaamista pikkujouluhengessä

Marraskuun lopussa kuvatuslaiset aloittivat kauan odotetun joulun tunnelmoimisen pikkujoulusitsien merkeissä. Kyseiset sitsit olivat ensimmäiset laatuaan, ja joulukauden avaamisen lisäksi tuli samana iltana myös aloitettua ainejärjestömme ikioma sitsiperinne!


Sitsejä varten joulua rakastavat kuvatuslaiset muuttivat ainejärjestötalomme Mimesiksen kalsean kokoushuoneen tunnelmalliseksi juhlapaikaksi, jonka pöydät notkuivat joulutortuista, pipareista sekä herkullisesta riisipuurosta. Lauluäänien lämmittäminen taas kävi mukavasti tujusti terästetyn glögin avulla, ja loppuillasta talossa raikasivatkin niin joulun kauneimmat kappaleet kuin perinteisimmät sitsilaulutkin.

 

Sitsi-ilta jäi mieleen yhtenä syksyn hauskimmista sekä tunnelmallisimmista illanvietoista. Nyt vaan toivomaan, että pian aloittavalla uudella hallituksella riittää intoa ja energiaa uuden perinteemme ylläpitämiseen, ja että kuvatuslaiset pääsevät nauttimaan riehakkaasta sitsitunnelmasta myös vuonna 2013!

R.R.

lauantai 24. marraskuuta 2012

Taidehistorian opiskelijoiden arkea: taidetta ja skumppaa!

Eilen järjestettiin kauan odotetut Taide ja arki -valokuvanäyttelyn avajaiset ainejärjestötalollamme Mimesiksessä. Kulttuurivastaavamme Rosa oli koostanut näyttelyn kuvatuslaisten omista valokuvista. Valokuvissa kuvatuslaiset tulkitsivat näyttelyn teemaa "taide ja arki" kukin omalla persoonallisella tyylillään. Näyttelyn taso yllätti kaikkien odotukset ja kehuja sateli niin näyttelyn järjestäjille kuin taiteilijoillekin. Illan täydensi vielä Eeva Kukkosen hieno tanssiesitys. Taiteen täyteinen ilta siis!





Valokuvat pyritään pitämään esillä Mimesiksessä mahdollisimman pitkään, joten jos et päässyt avajaisiin, voit käydä ihailemassa teoksia jossakin toisessa tapahtumassamme!


Kuvatukselle uusi hallitus!

13.11. pidetyssä syyskokouksessa Kuvatukselle valittiin uusi hallitus vuodelle 2013. Uuteen hallitukseen saatiin kokonaisuudessaan 10 varsinaista jäsentä sekä 2 varajäsentä. Vanhasta hallituksesta uuteen hallitukseen jäi vain 4 ihmistä, joten uuteen hallitukseen saatiin siis 6 täysin uutta jäsentä, joista jopa 4 vieläpä ensimmäisen vuoden opiskelijoita. 

Onnea uudelle hallitukselle!

Puheenjohtaja: Ulla Reinikainen
Varapuheenjohtaja: Krista Mamia
Sihteeri: Iida Kilpeläinen 
Tiedottaja: Kirsti Ruissalo
Sosiaali- ja koulutuspoliittinen vastaava: Anna Tolppa
Taloudenhoitaja: Maija Taimi 

Kulttuurivastaava: Rose Pietola
Tapahtumavastaavat: Ronja Äyräs & Laura Vatanen 

Lehtivastaavat: Anni Pitkänen & Kirsti Ruissalo 
Varajäsenet: Marika Honkaniemi & Heidi Kukkonen 

torstai 22. marraskuuta 2012

Onnea 26-vuotias Kuvatus!

Eilen kilisteltiin viinilaseja 26-vuotiaan Kuvatuksen kunniaksi ravintola Blankossa vietetyissä vuosijuhlissa. Vaikka virallinen juhlapäivä onkin vasta 4.12. voinemme silti jo onnitella Kuvatusta mahtavista 26 vuodesta. Onnea!


K.M.

torstai 1. marraskuuta 2012

Kuvatuksen karrrmiva Halloween

Eilen juhlimme Halloweenia kulttuurivastaavamme Heidin luona. Vaikka bileet osuivatkin keskelle viikkoa, ei se menoa haitannut! Kuvatuslaisia olikin paikalla ihanan paljon, ja myös yllätysvieraita saatiin.

Illan aikana ehdittin sekä vaihdella kuulumisia ystävien kanssa, laulaa karaokea Brysselissä että tanssia hulluissa tunnelmissa Forten ahtaalla tanssilattialla. Hauskaa siis oli!

K.M.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Iloinen ilta kultaisella 20-luvulla


Torstaina 18.10. turkulaiset taidehistorian opiskelijat yhdistivät voimansa ja tekivät aikamatkan villille ja vallattomalle 1920-luvulle. Kuvatuksen ja Åbo Akademin Eikonin hämäränä salakapakkana toimi oma Mimesiksemme, jossa muun muassa tutustuttiin aikakauteen kiperän tietokilpailun sekä riehakkaan musiikin merkeissä.



20-luvun karkelomme keräsivät paljon innokkaita osallistujia, jotka olivat pukeutuneet hapsuin ja helminauhoin aikakauden hurmaavaan tyyliin. Herkullisen Rubiiniboolimme rohkaisemana tyylikäs juhlaväki uskaltautui myös opettelemaan hulvattoman charlestonin askelia synttärisankarimme Annan opastuksella. Ehkäpä muutamat flapper-tyttömme pääsivät hurmaamaan svengaavilla askeleilla myös The Monkeyssa, jonne osa juhlijoista lähti jatkamaan iltaansa!




R.R.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Kuvatunnelmia Kuvatuksen hyvinvointipäivästä!

Sunnuntaina vietettiin Kuvatuksen ensimmäistä hyvinvointipäivää. Monipuolinen hyvinvointipäivä alkoi virkistävällä patsastelua-kierroksella aurinkoisessa jokirannassa ja jatkui rentouttavalla jooga- ja teehetkellä Mimesiksessä. Päivä tarjosi siis virkistystä sekä mielelle että keholle!






Suuri kiitos skopollemme Ullalle päivän suunnittelusta sekä oppaallemme Heidille inspiroivasta kulttuurikierroksesta!

K.M.

perjantai 5. lokakuuta 2012

Kuvatuksen valokuvanäyttely - ota kuva ja tule mukaan!


Viikonloppu – mikä ihana syy ottaa kamera käteen ja lähteä kuvaamaan upeaa syksyistä Turkua! Tämä maisema on minulle sitä arjen taidetta… mikä on sinulle? Nappaa kuva ja lähetä se 19.10. mennessä osoitteeseen rosa.reivinen@hotmail.com, ja olet mukana tekemässä Kuvatuksen omaa arki ja taide -teemaista valokuvanäyttelyä!

tiistai 2. lokakuuta 2012

Hyvinvointipäivä sunnuntaina 7.10.


Kuvatus järjestää jäsenilleen Hyvinvointipäivän sunnuntaina 7.10. Luvassa mm. joogaa sekä kulttuurikävelyä. Ja mikä parasta: päivä on Kuvatuksen jäsenille täysin ilmainen!
Päivän ohjelma:

klo 13.00 Kokoontuminen Paavo Nurmen patsaalla Aurasillan kupeessa
klo 13-15 Kulttuurikuntokävely opastuksella (keskusta-alueen veistoksia)
klo 15-16.30 Jooga, venyttely ja rentoutus. Joogaohjaajana Ari Vuokko. 
(Mimesis, keltainen puutalo Sirkkalan kasarmilla)
klo 16.30 teehetki, tarjolla pientä purtavaa (Mimesis)
Tervetuloa mukaan rentoutumaan ja virkistymään, sekä nauttimaan rauhallisesta sunnuntaista hyvässä seurassa!

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Kuvatuksen kahdet kastajaiset



Taas on Kuvatuksen tapahtumasyksy pyöräytetty käyntiin perinteisin menoin! Syksyn tärkeimmät tapahtumat - kahdet kastajaiset - ovat nyt takana päin, ja uudet opiskelijamme on saatu taas kerran liitettyä osaksi Kuvatusta sekä koko taiteiden tutkimuksen laitosta.

Viikko sitten juhlistimme taidehistorian opiskelijoiden kesken uusia fuksejamme mystisen salaisten – ja huhujen mukaan lähes 25-vuotiaan Kuvatuksen ikäisin – kastajaismenoin. Perinteiseen ohjelmaan kuului alkuillasta herkuttelua ja rentoa tutustumista erilaisten leikkien avulla rakkaalla ainejärjestötalollamme, sekä loppuillasta jännittävä seikkailu Kuvatuksen perinteiseen kastajaispaikkaan, joka pysyi salaisuutena loppuun asti.  Uudet kuvatuslaiset kastettuamme suuntasimme tapamme mukaan humanistien Mekaksikin kutsuttuun Dynamoon, josta innokkaimmat jatkoivat vielä matkaa Apollon tanssilattiaa valloittamaan!

Tämän viikon torstaina taas yhdistimme voimamme muiden taiteiden tutkimuksen opiskelijoiden kanssa ja järjestimme uusille ykkösillemme yhteiset kastajaisjuhlat, joissa fuksimme pääsivät tutustumaan myös muihin laitoksen opiskelijoihin. Ainejärjestöjen vanhemmat opiskelijat keksivät hauskoja tempauksia ja tehtäviä eri puolilla Turun keskustaa, ja uusien tulokkaidemme piti selviytyä näistä koetuksista kunnialla ennen virallista kastamista laitoksemme jäseniksi. Urheat ykkösemme taisivat kuitenkin kaikki selvitä kierroksen loppuun asti… sen verran paljon oli porukkaa loppuillasta tanssimassa Gangnam Stylea meitä varten varatun Dynamon yläkerrassa!


Kuvista kiitos Kristalle ja Annalle!

R.R.