Palautekysely

tiistai 8. lokakuuta 2013

Kuvatuksen retki Pyhän Katariinan poluille

Sunnuntaina 6.10. vietettiin Kuvatuksen hyvinvointipäivää. Sosiaalipoliittinen vastaavamme, Anna, oli järjestänyt kuvatuslaisille ihanan päivän luonnossa. Päivään sisältyi mm. kävelyä Vaarniemen kauniissa maisemissa, pronssikautisen haudan ihastelua, monta repullista eväsherkkuja, kadoksissa olevien erätaitojen herättelyä sekä mahtavia retkitarinoita. Toisinaan yksinkertaisimmat asiat riittävät tekemään päivästä ikimuistoisen!


Aloitimme retkipäivän hyppäämällä kauppatorilta Kaarinan suuntaan lähtevään bussiin. Piispanristin kohdalla nousimme pois bussista ja lähdimme aurinkoisen sään saattelemana tallustamaan kohti Pyhän Katariinan polkuja. Reitin varrella pysähdyimme pohtimaan suklaateen syvintä olemusta sekä ihastelemaan pronssikautista hautalöytöä. Muutaman kilometrin kävelyn jälkeen löysimme vihdoin tiemme nuotiopaikalle, tahallisista eksymisyrityksistä huolimatta. Kallioisen maaston suojassa sijaitseva nuotiopaikka olikin mitä mahtavin paikka pysähtyä nauttimaan Kuvatuksen tarjoamia ihania eväsherkkuja. Päivän kruunasi vielä nuotiolla paistetut vaahtokarkit - mitä olisikaan luontoretki ilman vaahtokarkkeja!


Päivän aikana kävelyä ihanissa metsämaisemissa kertyi lähemmäs 5 kilometriä. Kotiin palatessani olo oli onnellisen väsynyt ja rentoutunut. Metsän rauhasta nauttiminen on harvinaista kiireisille kaupunkilaisille. Onneksi Turusta löytyy näinkin läheltä ihania luontopolkuja sunnuntairetkeilyä varten. Suosittelen!


Kiitokset Annalle päivän ideoimisesta! 

KM

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Syksyn aloitus

Kuvatuksen syksy on lähtenyt taas vauhdikkaasti käyntiin. Uudet taidehistorian fuksit onkin ehditty toivottaa tervetulleiksi yliopistomaailmaan jo kaksin kastajaisin: torstaina 12.9. järjestettiin Kuvatuksen omat perinteiset kastajaiset ja 26.9. vietettiin yhteisiä Taite-kastajaisia rastikierroksen merkeissä. Keskiviikkona 25.9. juhlittiin puolestaan lukuvuoden avajaisia yhdessä taidehistorian oppiaineen kanssa hyvää viiniä siemaillen.



Toiminnantäyteisestä alkusyksystä huolimatta, paljon tapahtumia on jäljellä myös loppusyksylle: Sunnuntaina 6.10. vietetään rentouttavaa hyvinvointipäivää ulkosäässä. Perjantaina 29.11. järjestetään taiteen ja musiikin täyteiset Elävän taiteen iltamat ainejärjestötalo Mimesiksessä. Lisäksi luvassa on ainakin galleriakierros, kahdet myyjäiset, syyskokous (13.11.), halloween ja vaikka mitä - mahdollisesti myös vuosijuhlaristeily!



Tervetuloa mukaan Kuvatuksen syksyyn!

KM

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Kesän ensimmäinen keskiviikkopiknik

Aurinko helli kuvatuslaisia kesän ensimmäisellä keskiviikkopiknikillä Vartiovuorenmäellä. Saimme sattumalta nähdä myös pätkän teatteriesitystä ja kuulla vesitornin traagisesta historiasta vankien säilytyspaikkana. Toivotttavasti säät sallivat keskiviikkoisen piknikin pitämisen koko kesän ajan.






Kuvat Krista Mamia

lauantai 4. toukokuuta 2013

Vapputunnelmaa

Aamun sadekuurot vaihtuivat onneksi lämpimään auringon paisteeseen ja vappua päästiin juhlistamaan jälleen aurinkoisissa ja iloisissa merkeissä. Kuvatuksen vappu noudatteli tänäkin vuonna tuttua kaavaa: Vapun juhlinta aloitettiin klo 12 ainejärjestötalo Mimesiksestä vappuboolilla, jossa booleja maisteltiin yhdessä muiden keltsin ainejärjestöjen kanssa. Huhujen mukaan Kuvatuksen booli oli booleista ehdottamasti parhain. Ei siis ihme, että Kuvatuksen liila booli loppui ensimmäisenä!

Taidemuseonmäen vappupuheen jälkeen kuvatuslaiset siirtyivät tuttuun tapaan illalliselle Kerttuun, josta kuvatuslaiset hävisivät eri puolille Turun keskustaa ja löytäen lopulta tiensä takaisin Mimesikseen.

Keskiviikkona vapun juhlintaa jatkettiin aamuvirkkujen kesken vappupiknikillä Vartiovuorella nauttien auringosta ja iloisesta tunnelmasta.


K.M.

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Kirppis


Keväinen kirppis pidettiin Mimesiksessä maanantaina 22. päivä.  


perjantai 19. huhtikuuta 2013

Painotalkoot

Näin valmistuu Kuvatuksen kassi!













torstai 11. huhtikuuta 2013

Kuvatuksen työelämäseminaari

Kuvatus järjesti työelämäseminaarin tammikuussa. Seminaarin teemana oli monipuolinen taidehistoria. Seminaarissa puhuivat Asta Boman Teollisuustaiteen liitto Ornamosta, tietoasiantuntija Piia Pitkänen  Kiasmasta ja henkilöstöjohtaja Maikki Salminen Aro-yhtiöistä.





tiistai 9. huhtikuuta 2013

Mikael Agricolan päivän lukunurkka



Kuvatus, Prome ja Muusa järjestivät Mikael Agricolan ja  suomen kielen päivänä, tiistaina 9. huhtikuuta yhteisen tapahtuman Sirkkalan aulassa. Kuka tahansa sai tulla paikalle lukemaan ääneen mitä tahansa tai vain kuuntelemaan ja nauttimaan.


maanantai 8. huhtikuuta 2013

Tuomiokirkon ympärijuoksu


Viime perjantaina Kuvatus järjesti perinteikkään Tuomiokirkon ympärijuoksun. Tänä vuonna teemana olivat hyvät ja pahat sankarit. 


Ilta aloitettiin Mimesiksessä rennon jutustelun ja napostelun merkeissä. Kilpailuhenkeä nostatettiin teeman mukaisella tietovisalla, johon supersankarit osallistuivat tiimeissä.



Keskiyön koittaessa sankarit suuntasivat Tuomiokirkolle, joka juostiin ympäri tyylikkäästi heti kirkon kellojen kajahtaessa. Innokkaimmat kilpailijat innostuivat jopa syömään kilpailussa rekvisiittana toimineita perunoita, jotka paljastuivat myöhemmin yhdeksi palkinnoista.


Kuvatuslaiset herättivät sankariasuissaan huomiota niin Tuomiokirkolla kuin myöhemmin jatkoilla Dynamossa. Kiitokset tapahtumajärjestäjille hauskasta ja onnistuneesta illasta!


maanantai 4. helmikuuta 2013

Kuvatuksen hallitus 2013





Ulla Reinikainen, puheenjohtaja


Sivuaineet: Sukupuolentutkimus, liiketoimintaosaaminen

Kuvaile itseäsi kolmella adjektiivillä: Täsmällinen (tai pikemminkin aina etuajassa, mut sille ei oo valitettavasti keksitty omaa adjektiivia), kovapäinen, melankolinen

Lempiväri: vihreä

Lempitaiteilija/taideteos: Viimeaikoina olen ollut erityisesti kiinnostunut saksalaisesta ja itävaltalaisesta ekspressionismista. Egon Schiele, Rudolf Kalvach ja Alexej von Jawlensky on aivan loistavia. Lisäksi erityisesti Karl Schmidtin ja Erich Heckelin puupiirrokset on lähellä sydäntä. Mutta kyllä mun All-time favorite on Van Goghin Auringonkukat.




Krista Mamia, varapuheenjohtaja

Sivuaineet: Mediatutkimus, liiketoimintaosaaminen, yleinen kirjallisuustiede, museologia ja sukupuolentutkimus

Kuvaile itseäsi kolmella adjektiivilla: Utelias ja pikkutarkka stressaaja

Lempiväri: Turkoosi

Lempitaiteilija/taideteos: Tällä hetkellä mm. Nelli Palomäki ja Anni Leppälä





Anna Tolppa, sosiaali- ja koulutuspoliittinen vastaava

Sivuaineet: Kulttuurihistoria, mediatutkimus ja sukupuolentutkimus

Kuvaile itseäsi kolmella adjektiivilla: Avoin, temperamenttinen, herkkä

Lempiväri: Oranssi

Lempitaiteilija/taideteos: Lukuisia... Tällä hetkellä olen erittäin kiinnostunut taideterapiasta, joten sanotaan vaikka Miina Savolainen.





Maija Taimi, taloudenhoitaja

Sivuaineet: Sukupuolentutkimus, kulttuurihistoria ja liiketoimintaosaaminen

Kuvaile itseäsi kolmella adjektiivilla: Määrätietoinen, tunnollinen ja pedantti

Lempiväri: Lempiväri vaihtelee, mutta musta on ja pysyy!

Lemipitaiteilija/taideteos: Viimeksi innostuin Kristiina Turtosen maalauksista. Aallon arkkitehtuuri ihastuttaa aina vain.






Kirsti Ruissalo, tiedottaja ja lehtivastaava

Sivuaineet: Sukupuolentutkimus, yleinen kirjallisuustiede, mediatutkimus ja kulttuurihistoria

Kuvaile itseäsi kolmella adjektiivilla: Luova, kiireinen ja hajamielinen

Lempiväri: Violetti

Lempitaiteilija/taideteos: Tämän hetken suosikit ovat Anna Tuori ja Kaija Hinkula. Klassikoista rakkaimpia taas Helene Schjerfbeck ja Lee Miller.




Anni Pitkänenlehtivastaava

Sivuaineet: Sukupuolentutkimus

Kuvaile itseäsi kolmella adjektiivilla: Musikaalinen, luova, sosiaalinen.

Lempiväri: Turkoosi

Lempitaiteilija/taideteos: Vaikea valita vain yksi, mutta koska Italian renessanssi on lähellä sydäntäni, on pakko vastata Leonardo da Vinci/Luolamadonna.






Ronja Äyräs, tapahtumavastaava

Sivuaineet: Sukupuolentutkimus, tulevaisuudessa toivottavasti museologia

Kuvaile itseäsi kolmella adjektiivilla: Laiskanpulskea, tohelo, rehellinen

Lempiväri: Vihreän sävyt

Lempitaiteilija / taideteos: Egon Schiele. Muuta ei kai tarvitse sanoa?







Laura Vatanen, tapahtumavastaava


Sivuaineet: Itä-Aasian tutkimus

Kuvaile itseäsi kolmella adjektiivilla: Utelias, itsepäinen ja herkkä

Lempiväri: Tällä hetkellä varmaan viininpunainen

Lempitaiteilija/taideteos: Juuri nyt olen kovasti ihastunut Anna Tuorin tuotantoon! Yleisesti ottaen kiinnostaa ehkä eniten valokuvataide, etenkin itämainen sellainen.






Iida Kilpeläinen, sihteeri

Sivuaineet: Kulttuurihistoria, sukupuolentutkimus

Kuvaile itseäsi kolmella adjektiivilla: Avarakatseinen, omalaatuinen, rauhallinen

Lempiväri: Punainen

Lempitaiteilija/taideteos: Mitään yhtä tiettyä lempitaiteiljaa tai taideteosta on vaikeaa valita, mutta esimerkiksi Kazimir Malevitsin Musta Neliö on aina yhtä pysäyttävä.







Rose Pietola, kulttuurivastaava

Sivuaineet: Sukupuolentutkimus, yleinen kirjallisuustiede, haaveissa mediatutkimus

Kuvaile itseäsi kolmella adjektiivilla: Rento, sopivasti lapsekas, eläintarhaaja

Lempiväri: Ei voi sanoa musta koska sitten leimautuu tylsäksi tai saatananpalvojaksi. Mutta sanon kuitenki! Ei. Sanon sininen. Violettiki on kiva, ja harmaa? Eiku musta käy kaikkeen niin sanon sen.

Lempitaiteilija/taideteos: Se Eero Saarisen hieno lentokenttä Ameriikassa. Vai oliko se Eliel?




Heidi Kukkonen, varajäsen

Sivuaineet: Yleinen kirjallisuustiede, luova kirjoittaminen

Kuvaile itseäsi kolmella adjektiivilla: Iloinen, hömppä, tunnollinen

Lempiväri: Valkoinen

Lempitaiteilija/taideteos: Tällä hetkellä: Tuula Lehtisen Kauneudesta -näyttely. 






Marika Honkaniemi, varajäsen
Sivuaineet: Arkeologia, klassillinen arkeologia, kreikkalainen filologia
Kuvaile itseäsi kolmella adjektiivilla: Luova, itsekriittinen, rehellinen
Lempiväri: Musta ja punainen
Lempitaiteilija/taideteos: Victoria Francésin viktoriaanista goottityyliä heijastelevat kuvitukset! Suomalaisista ehdottomasti Albert Edelfelt.