Palautekysely

perjantai 20. joulukuuta 2013

Vuosijuhla

Vuonna 1986 perustettu Kuvatus täytti tänä vuonna 27 vuotta. Juhlan kunniaksi joukko kuvatuslaisia vietti päivän Tukholmassa. Matka taittui laivalla illallista syöden, karaokea laulamalla sekä muita risteilyllä olijoita ihmetellen. Joukko urheilullisia nuoria oli kokoontunut naamiaisasuineen viettämään rempseää risteilyä ja karaokelavan edustalla saatiin nähdä jopa akrobaattisia esityksiä.


Matkan tarkoituksena oli toimia vuosijuhlan lisäksi pienimuotoisena taidematkana. Vierailimme Moderna Museetissa, jossa oli kokoelmateosten lisäksi esillä Cindy Shermanin töitä. Fotografiska teki lähtemättömän vaikutuksen valokuvan ystävään. Elliott Erwitin koskettavat ja välillä jopa hupaisat työt tavoittivat satumaisia hetkiä todellisuudesta. 



Tukholmassa ilma oli viileä ja vaikkei lunta ollutkaan, onnistui kaupunki hehkumaan jouluista tunnelmaa. Stortorgetin joulumarkkinat ja paahdetut mantelit saivat hymyn väsyneen matkaajan huulille. 


tiistai 3. joulukuuta 2013

Kuvatuksen hallitus vuodelle 2014

Syyskokouksessa valitun vuoden 2014 hallituksen kokoonpano on nyt selvä. Tässä uudet hallituslaiset vastuualueineen:

Puheenjohtaja: Ulla Reinikainen
Varapuheenjohtaja ja sosiaalipoliittinen vastaava: Anni Pitkänen
Koulutuspoliittinen vastaava: Anna Peltomäki
Sihteeri: Vesa Talja
Taloudenhoitaja: Iida Kilpeläinen
Tiedottaja: Vilma Mättö
Lehtivastaavat: Venla Torppa ja Krista Mamia
Kulttuurivastaava: Rose Pietola
Tapahtumavastaavat: Emmi Lepistö ja Heini-Venla Pajunen
Varajäsenet: Heidi Kukkonen ja Henna Kukkonen
Hallituksen ulkopuolinen ekskursiovastaava: Anna Tolppa

Onnea uudelle hallitukselle!

tiistai 8. lokakuuta 2013

Kuvatuksen retki Pyhän Katariinan poluille

Sunnuntaina 6.10. vietettiin Kuvatuksen hyvinvointipäivää. Sosiaalipoliittinen vastaavamme, Anna, oli järjestänyt kuvatuslaisille ihanan päivän luonnossa. Päivään sisältyi mm. kävelyä Vaarniemen kauniissa maisemissa, pronssikautisen haudan ihastelua, monta repullista eväsherkkuja, kadoksissa olevien erätaitojen herättelyä sekä mahtavia retkitarinoita. Toisinaan yksinkertaisimmat asiat riittävät tekemään päivästä ikimuistoisen!


Aloitimme retkipäivän hyppäämällä kauppatorilta Kaarinan suuntaan lähtevään bussiin. Piispanristin kohdalla nousimme pois bussista ja lähdimme aurinkoisen sään saattelemana tallustamaan kohti Pyhän Katariinan polkuja. Reitin varrella pysähdyimme pohtimaan suklaateen syvintä olemusta sekä ihastelemaan pronssikautista hautalöytöä. Muutaman kilometrin kävelyn jälkeen löysimme vihdoin tiemme nuotiopaikalle, tahallisista eksymisyrityksistä huolimatta. Kallioisen maaston suojassa sijaitseva nuotiopaikka olikin mitä mahtavin paikka pysähtyä nauttimaan Kuvatuksen tarjoamia ihania eväsherkkuja. Päivän kruunasi vielä nuotiolla paistetut vaahtokarkit - mitä olisikaan luontoretki ilman vaahtokarkkeja!


Päivän aikana kävelyä ihanissa metsämaisemissa kertyi lähemmäs 5 kilometriä. Kotiin palatessani olo oli onnellisen väsynyt ja rentoutunut. Metsän rauhasta nauttiminen on harvinaista kiireisille kaupunkilaisille. Onneksi Turusta löytyy näinkin läheltä ihania luontopolkuja sunnuntairetkeilyä varten. Suosittelen!


Kiitokset Annalle päivän ideoimisesta! 

KM

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Syksyn aloitus

Kuvatuksen syksy on lähtenyt taas vauhdikkaasti käyntiin. Uudet taidehistorian fuksit onkin ehditty toivottaa tervetulleiksi yliopistomaailmaan jo kaksin kastajaisin: torstaina 12.9. järjestettiin Kuvatuksen omat perinteiset kastajaiset ja 26.9. vietettiin yhteisiä Taite-kastajaisia rastikierroksen merkeissä. Keskiviikkona 25.9. juhlittiin puolestaan lukuvuoden avajaisia yhdessä taidehistorian oppiaineen kanssa hyvää viiniä siemaillen.



Toiminnantäyteisestä alkusyksystä huolimatta, paljon tapahtumia on jäljellä myös loppusyksylle: Sunnuntaina 6.10. vietetään rentouttavaa hyvinvointipäivää ulkosäässä. Perjantaina 29.11. järjestetään taiteen ja musiikin täyteiset Elävän taiteen iltamat ainejärjestötalo Mimesiksessä. Lisäksi luvassa on ainakin galleriakierros, kahdet myyjäiset, syyskokous (13.11.), halloween ja vaikka mitä - mahdollisesti myös vuosijuhlaristeily!



Tervetuloa mukaan Kuvatuksen syksyyn!

KM

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Kesän ensimmäinen keskiviikkopiknik

Aurinko helli kuvatuslaisia kesän ensimmäisellä keskiviikkopiknikillä Vartiovuorenmäellä. Saimme sattumalta nähdä myös pätkän teatteriesitystä ja kuulla vesitornin traagisesta historiasta vankien säilytyspaikkana. Toivotttavasti säät sallivat keskiviikkoisen piknikin pitämisen koko kesän ajan.






Kuvat Krista Mamia

lauantai 4. toukokuuta 2013

Vapputunnelmaa

Aamun sadekuurot vaihtuivat onneksi lämpimään auringon paisteeseen ja vappua päästiin juhlistamaan jälleen aurinkoisissa ja iloisissa merkeissä. Kuvatuksen vappu noudatteli tänäkin vuonna tuttua kaavaa: Vapun juhlinta aloitettiin klo 12 ainejärjestötalo Mimesiksestä vappuboolilla, jossa booleja maisteltiin yhdessä muiden keltsin ainejärjestöjen kanssa. Huhujen mukaan Kuvatuksen booli oli booleista ehdottamasti parhain. Ei siis ihme, että Kuvatuksen liila booli loppui ensimmäisenä!

Taidemuseonmäen vappupuheen jälkeen kuvatuslaiset siirtyivät tuttuun tapaan illalliselle Kerttuun, josta kuvatuslaiset hävisivät eri puolille Turun keskustaa ja löytäen lopulta tiensä takaisin Mimesikseen.

Keskiviikkona vapun juhlintaa jatkettiin aamuvirkkujen kesken vappupiknikillä Vartiovuorella nauttien auringosta ja iloisesta tunnelmasta.


K.M.

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Kirppis


Keväinen kirppis pidettiin Mimesiksessä maanantaina 22. päivä.  


perjantai 19. huhtikuuta 2013

Painotalkoot

Näin valmistuu Kuvatuksen kassi!













torstai 11. huhtikuuta 2013

Kuvatuksen työelämäseminaari

Kuvatus järjesti työelämäseminaarin tammikuussa. Seminaarin teemana oli monipuolinen taidehistoria. Seminaarissa puhuivat Asta Boman Teollisuustaiteen liitto Ornamosta, tietoasiantuntija Piia Pitkänen  Kiasmasta ja henkilöstöjohtaja Maikki Salminen Aro-yhtiöistä.





tiistai 9. huhtikuuta 2013

Mikael Agricolan päivän lukunurkka



Kuvatus, Prome ja Muusa järjestivät Mikael Agricolan ja  suomen kielen päivänä, tiistaina 9. huhtikuuta yhteisen tapahtuman Sirkkalan aulassa. Kuka tahansa sai tulla paikalle lukemaan ääneen mitä tahansa tai vain kuuntelemaan ja nauttimaan.