Palautekysely

perjantai 21. tammikuuta 2011

Työelämäseminaari

Viime keskiviikkona suunnattiin katseet tulevaisuuteen Kuvatuksen perinteisessä työelämäseminaarissa. Paikalla oli meidän opiskelijoiden lisäksi useita kiinnostavia puhujia, entisiä taidehistorian opiskelijoita, kertomassa urastaan. Illan aloitti Kiasman amanuenssi Leevi Haapala esittelemällä tämänhetkisiä työtehtäviään ja aiempia projektejaan. Muita alkuillan puhujia olivat Turku 2011 -säätiön ohjelmajohtaja Suvi Innilä ja Forssan museon johtaja Kati Kivimäki. Väliajan (täydellistä mozzarellasalaattia, lasagnea ja kahvia) jälkeen ääneen päästettiin Aboa Vetus & Ars Novan tutkija, akateeminen pätkätyöläinen Eeva Holkeri. Viimeisen puheenvuoron käytti kaikille tuttu Riikka Niemelä, Turun yliopiston tutkija.

Puhujat kannustivat etenemään opinnoissa oman mielenkiinnon mukaan, sekä toimimaan aktiivisesti ja rohkeasti itselle tärkeiden päämäärien saavuttamiseksi. Opiskeluaikana kerätään alasta perustietoa ja solmitaan tärkeitä suhteita, tärkeimmät opit ja taidot omaksutaan usein vasta itse työelämässä; Moni painottikin harjoittelujen olleen tärkeitä uran aloittamisessa ja sillä etenemisessä. Myös vaihto-opiskelusta ja hyvästä kielitaidosta muistutettiin olevan aina hyötyä.

Oli kiinnostavaa kuulla, millaisia reittejä ihmiset ovat päätyneet siihen, missä nyt ovat. Yleisön joukossa tarinat herättivät epäilyksen sekaista innostusta - miltähän oma uran alkuni tulee näyttämään… Hyvä, jos voin kuvitella itseni vasta valmistuneena, saati sitten parikymmentä vuotta valmistumisen jälkeen. Jännittävää! Ainakin saimme nähdä monta rohkaisevaa esimerkkiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti