Uljaita villieläimiä ja maailmantuskaa

Syntyperäisenä salolaisena Salon taidemuseo Veturitalli on kaikista maailman museoista minulle rakkain. Tämän vuoksi olen seurannut tyytyväisenä sivusta museon viimeaikaista kehitystä. Veturitallissa on ollut aina mielenkiintoisia ja hyvin tehtyjä näyttelyitä, mutta lähivuosina museon näyttelyprofiili on kohonnut aivan uudelle tasolle ja ohjelmistoon tuotetaan vuosivuodelta näyttävämpiä näyttelyitä, jotka ovat kansainväliselläkin tasolla varsin päteviä. 

Käyn Veturitallissa yleensä yksikseni. Tällä kertaa pyysin seurakseni neljä taiteen suurkuluttajaa. Vapusta hädin tuskin selviydyttyämme pakkauduimme ystäväni pieneen Peugeotiin ja suuntasimme auton keulan kohtia Saloa. Reissun päätarkoituksena oli käydä katsomassa kansainvälisesti menestyneen valokuvataiteilija Nick Brandtin (s.1966) On This Earth, A Shadow Falls -näyttely, josta olin kuullut etukäteen vain ylistäviä kommentteja.

Ylistävät arviot osoittautuvat jo museon aulassa varsin ansaituiksi. Musiikkivideoista ja mainoselokuvista uransa aloittanut Brandt on eittämättä yksi lahjakkaimmista valokuvataiteilijoista, jonka kuviin olen vähään aikaan törmännyt. Samaa mieltä tuntuu olevan myös muu museoyleisö. Esitelehtisen mukaan Brandtin parin vuoden takainen näyttely on edelleen vuonna 2010 avatun Fotografiskan, joka on toiminut myös tämän näyttelyn tuottajana, historian suosituin näyttely. Sama ennätys on rikkoutumassa nyt myös Salossa. Näyttely on ylittänyt museon aiemmat kävijäennätykset heittämällä, eikä ihme.

Afrikan uhanalaisia villieläimiä ja luontoa esittelevä näyttely koostuu reilusta 60 suurikokoisesta mustavalkokuvasta, jotka on ripustettu näyttelytilaan perinteisen virtaviivaisesti. Kuvissa esiintyy toinen toistaan uljaampia villieläimiä, kuten leijonia ja norsuja, joiden edessä kovinkin ihminen nöyrtyy.

Brandtin kuvat eivät ole perinteisiä dokumentaarisia luontokuvia Afrikan savanneilta, vaan tarkoin harkittuja muotokuvia uhanalaisista eläimistä. Liikkeen ja toiminnan sijaan Brandt on halunnut vangita kuviin eläimen ainutlaatuisena yksilönä:

”Yritän valokuvata villieläimiä samalla tavalla, kuin kuvaisin ihmistä. Eläimiä kuvatessa joudun kuitenkin odottamaan, että ne esittelevät itsensä, ’poseeraavat’ muotokuvaansa. Tällä tavoin yritän ilmentää eläimet tuntevina ja aistivina olentoina, monasti ihmisten kaltaisina. (Vaikka usein ne ovat meitä parempia…mutta nyt eksyn aiheesta.)”

                                                                 Nick Brandt

Brandt kuvaa ilman zoomia ja teleobjektiivia keskikoon mustavalkofilmille Pentax 67 II -kamerallaan leikkien samalla syvyysterävyyksillä. Kuvat on siis otettu vain muutaman askeleen päästä kuvauskohteesta. Tämän kaltainen tasavertaisuus kuvauksen kohteen kanssa on mykistävää. Brandt ei päästä itseään taiteilijana selvästikään helpolla. Hän ei etsi oikotietä loistavaan otokseen, vaan odottaa kärsivällisesti (joskus jopa viikkoja) sitä täydellistä hetkeä, joka tekee kuvattavasta kuvaamisen arvoisen. Brandtin kuvissa draaman tuntu ei siis synny Photoshopilla, vaan sen synnyttää se maaginen hetki, jolloin kuvattavan ja kuvaajan visio yhdistyvät luonnollisesti, eivät pakotettuna.

Brandtin mustavalkoiset valokuvat hipovat paikoitellen lähes täydellisyyttä – hetkittäin kuvat tuntuvat jopa liian kauniilta. Viimeistään kuvien yhteyteen kirjoitetut näyttelytekstit rikkovat kuitenkin tämän kuvankauniin idyllin. Näyttelytekstit kertovat yhdessä tarkoin sommiteltujen kuvien kanssa surullista tarinaa ihmisten ahneudesta ja ajattelemattomuudesta. Samalla kuvat kertovat karuja faktoja ilmastonmuutoksen vaikutuksista eläinten elinolosuhteisiin sekä puhuvat yhteen ääneen eläinten suojelun tärkeydestä. Brandtin kuvat todistavatkin omalta osaltaan taiteen opetuksellisen potentiaalin puolesta. Taide toimii parhaimmillaan tiedon välittäjänä ja ajatusten herättelijänä. Kun lähdet näyttelystä astetta tietoisempana ympäristöstäsi, on museovierailu ollut kaiken vaivan arvoinen.

 

Vaikka näyttelyn valokuvat aiheuttivatkin lievän maailmantuskan, erityisesti näin vapun jälkimainingeissa, suosittelen ehdottomasti käymään näyttelyssä paikan päällä (taidehistorian opiskelijat pääsevät museoon muuten ilmaiseksi). Valokuvat ovat esillä Veturitallissa vielä reilun viikon ajan ennen kuin ne jatkavat matkaansa Ruotsiin ja Moskovaan. Kannattaa siis kiirehtiä, jos haluaa nähdä teokset livenä. Niille, jotka eivät Saloon asti ehdi, voin lohdutukseksi kertoa, että osa näyttelyn valokuvista on nähtävillä verkkogalleriassa. Kuvien yhteyteen liitetyissä teksteissä taiteilija kertoo omin sanoin, miten kukin kuva on syntynyt. Samat tekstit voi lukea itse näyttelyssä QR-koodeilla. Kätevää! 

31.1.–17.5.2015 Nick Brandt ”On This Earth, A Shadow Falls”, Salon taidemuseo Veturitalli.

Teksti ja kuvat Krista Mamia

Kirjoittaja on Kuvatus ry:n entinen varapuheenjohtaja